Wihurin stipendiaatti, Helsingin yliopiston historian oppiaineen väitöskirjatutkija FM Jakov Gerchman tutkii kreikankielisen väestön identiteettejä keskibysanttilaisessa Etelä-Italiassa noin vuosina 750‒1200.
Gerchmanin väitöskirjatutkimuksen keskeinen tavoite on kartoittaa kreikankielisen väestön identiteettejä keskibysanttilaisessa Etelä-Italiassa eli Calabriassa, Apuliassa ja Sisiliassa. Keskibysanttilaisella kaudella Calabrian väestö oli lähes yksinomaan kreikankielistä ja kreikka oli myös Sisilian pääasiallinen kieli. Apuliassa ainoastaan alueen eteläisimmät osat olivat kreikankielistä seutua, sillä hallintoalueen pohjoisemmilla alueilla asui etupäässä latinankielisiä langobardeja.
Itä-Rooma eli Bysantti menetti alueensa Pohjois-Italiassa viimeistään 750-luvun alussa. Eteläisessä Italiassa Bysantin valta päättyi myöhemmin, kun Pohjois-Afrikan arabit valloittivat Sisilian 800-luvulla ja normannit Calabrian sekä Apulian 1000-luvun jälkipuoliskolla. Itä-Rooman viimeinen italialainen alue, Barin kaupunki, valloitettiin vuonna 1071. Tutkimuksen aikarajaus ulottuu myös arabi- ja normannivalloituksia seuranneisiin ajanjaksoihin, jolloin Etelä-Italian kreikankielinen väestö saattoi edelleen tuntea yhteyttä Bysanttiin. Itäinen keisari Manuel Komnenos yritti osin menestyksekkäästi jälleenvallata Etelä-Italian 1150-luvulla, mahdollisesti paikallisen kreikankielisen väestön tuella.
Gerchmanin tutkimuksen keskeinen tavoite on ymmärtää, tunsivatko alueen tavalliset kreikankieliset asukkaat yhteyttä Bysanttiin ja sen keisariin vai pohjautuiko heidän identiteettinsä pääasiassa paikallisiin tekijöihin, kuten kylään, kaupunkiin, hiippakuntaan tai provinssiin. Gerchman tutkii myös, missä määrin Etelä-Italian muut kulttuurit ja uskonnot vaikuttivat tarkasteltavaan ryhmään. Tutkittavan ajanjakson yläluokan kirjoituksista ilmenee, että niiden laatijat kokivat yhteyttä pääasiassa Rooman valtakuntaan, jonka jatkumo niin kutsuttu Bysantti oli.
Gerchman hyödyntää lähdeaineistonaan hagiografioita eli pyhimyselämäkertoja sekä saarnoja. Latinalaisesta lännestä poiketen Bysantissa kirkollisia tekstejä luettiin kansankielellä eli kreikaksi, joka oli sekä keisarillisen hallinnon että kirkon virallinen kieli. Monissa hagiografioissa ja saarnoissa on nähtävissä vivahteita keisarillisesta propagandasta tai muun tahon edustamasta ideologiasta, joiden avulla ryhmäidentiteettejä pyrittiin mahdollisesti vahvistamaan. Analyysin tukena Gerchman käyttää myös muuta relevanttia lähteistöä, kuten bysanttilaista historiankirjoitusta.
Italian-tutkimusvuotensa aikana Gerchmanin tarkoituksena on hyödyntää maan lukuisia tieteellisiä kirjastoja sekä arkistoja. Lisäksi hän osallistuu aiheeseen liittyviin seminaareihin ja matkustaa Etelä-Italiassa tutustuen Itä-Rooman materiaaliseen perintöön, kuten itäistä kristinuskoa ilmentävään normanniaikaiseen arkkitehtuuriin.
