Villa Lanten historia

Paavi Leo X:n virkamies Baldassarre Turini (virkanimeltään datarius eli asiakirjojen päiväämisestä, paavin myöntämistä etuuksista ja armahduksista vastaavan kanslian päällikkö) valitteli vuonna 1514 kirjoittamassaan kirjeessä kaupungin tukahduttavaa kuumuutta ja sitä, ettei kesän paahdetta tahtonut päästä pakoon minnekään. Niinpä hän osti muutaman hehtaarin maata puutarhojen ja viiniköynnösten peittämältä Gianicolo-kukkulalta ja alkoi rakentaa sinne huvilaa.

Turinin tunnus, jossa vinttikoira.
Turinin tunnus

Rakennustyöt olivat ilmeisesti käynnissä jo vuonna 1519, sillä Raffaello, joka kuoli vuotta myöhemmin, kertoi tällöin Baldassarre Castiglionelle ”datariuksen huvilasta”. Villan arkkitehtina toimi Giulio Romano, Raffaellon arvostettu, tuolloin vasta 20-vuotias oppilas, ja maalauskoristelun tekivät muut Raffaellon koulukunnan taiteilijat. Paavi Clemens VII vieraili huvilassa vuoden 1525 tammikuussa, jolloin ainakin talon keskeisin osa maalauskoristeluineen oli valmis.

Christoph L. Frommelin mukaan Giulio Romano halusi rakentaa antiikin tyylisen yhtenäistaideteoksen Rafaelin hengessä: kaikkien talon huonetilojen tuli olla suhteessa toisiinsa siten, että tuloksena oli arkkitehtuurin, kuvanveiston ja maalaustaiteen yhteenliittymä.

Raaputettu teksti salonen seinässä.
Salonen graffito

Myöhemmin Turini laajensi maaomaisuuttaan Gianicololla ja osti viinitarhoja kukkulan länsi- ja pohjoispuolella. Emme tiedä paljon elämästä huvilassa, mutta todennäköisesti villaa ei suunniteltu pysyväksi asunnoksi, vaan Turini rakennutti sen mietiskelyä ja ajalle tyypillistä oppinutta keskustelua varten itselleen ja ystävilleen: paavin hovimiehille, tiedemiehille ja taiteilijoille.

Vuonna 1527 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Kaarle V:n palkkasoturit valloittivat Rooman ja tuhosivat kaupunkia laajasti. Tämä tapaus muistetaan nimellä Sacco di Roma tai Presa di Roma, ja sen yhteydessä Turinin villa mahdollisesti vahingoittui. Huvilan salonen seinässä on säilynyt tapahtumasta kertova raapustus: A dì 6 de magio 1527 fo la presa di Roma. Loggian seinässä oleva vuosiluku 1531 puolestaan osoittanee rakennustöiden lopullisen valmistumisen ajankohdan.

Turinin kuoleman jälkeen hänen veljenpoikansa Julio vuokrasi huvilan vuonna 1548 Ranskan kuninkaan lähettiläälle ja kuningassuvun jäsenelle kardinaali Georges d’Armagnacille. Vuonna 1551 villa maa-alueineen siirtyi Lante-suvun omistukseen.

Lante-suvun omaisuus oli suurelta osin mennyttä 1800-luvun alkuun mennessä, ja perhe myi osan laajasta maaomaisuudestaan. Villa Lanten uudeksi omistajaksi tuli ruhtinas Camillo Borghese, Napoleonin sisaren Paulinen aviomies. Ilmeisesti villa ei juuri kiinnostanut Borgheseja, sillä se myytiin jo vuonna 1837 ranskalaiselle Madeleine Sophie Barat’lle, Jeesuksen Pyhän Sydämen nunnajärjestön perustajalle.

Madame Helbig vieraineen mustavalkokuvassa.
Kuvassa keskellä Madame Helbig

Salonen freskot eivät kuitenkaan kuuluneet kauppaan, ja ne irrotettiin katosta. Nykyään freskot ovat Palazzo Zuccarissa, jossa sijaitsee Saksan taidehistoriallinen instituutti Bibliotheca Hertziana. Madeleine Barat sijoitti huvilaan noviisiasuntolan ja maalautti tästä syystä piiloon sivuhuoneiden freskot, joiden aiheita hän piti sopimattomina.

Kun luostari ei enää itse tarvinnut huvilaa, se vuokrattiin ulkopuolisille. Vuonna 1887 kuuluisa saksalainen arkeologi Wolfgang Helbig vuokrasi huvilan ja omistautui siellä tutkimukselle ja taidekaupalle. Helbigin vaimo oli venäläinen ruhtinatar ja pianisti Nadine Shahovskaja, ja yhdessä he tekivät Villa Lantesta arvostetun kulttuurisalongin, jossa kävivät niin kirjailijat, taidemaalarit, muusikot ja arkeologit kuin aateliset ja kuninkaallisetkin.

Wolfgangin poika Demetrio Helbig, kemisti ja Italian ilmavoimien kenraali, osti huvilan nunnilta vuonna 1909. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946 kenraali Helbig vuokrasi villan ylimmät kerrokset Suomen Vatikaanin suurlähetystön asiainhoitajalle Göran Steniukselle. Muutamaa vuotta myöhemmin Stenius ilmoitti, että vanha kenraali olisi valmis myymään rakennuksen suomalaisille hyvin edullisesti. Niinpä Suomen valtio osti vuonna 1950 huvilan säätiön Institutum Romanum Finlandiae käyttöön sen perustajan Amos Andersonin lahjoittamin varoin.

Sen jälkeen, kun Villa Lante siirtyi suomalaisomistukseen, sitä ovat restauroineet Adriano Prandi (1950–1953), Paolo Marconi (1972, 1980) ja Tancredi Carunchio (1998–1999). Freskot ja stukkokoristelu on viimeksi restauroitu vuosina 1974–1975 ja 1998–1999 huvilan restauroinnin yhteydessä.

Huvila on kiinnostanut useita taidehistorian tutkijoita: professori Henrik Lilius julkaisi 1981 monografian talon arkkitehtuurista ja kuvataiteesta, lisäksi erityisen maininnan ansaitsee Bibliotheca Hertzianan johtajan, professori Christoph L. Frommelin tekemä tutkimus. Vuonna 2004 julkaistiin Tancredi Carunchion ja Simo Örmän toimittama Villa Lanten yleishistoria Turinista Helbigin aikoihin.

Kirjallisuutta Villa Lantesta ja sen historiasta

  • Henrik Lilius (1981): Villa Lante Al Gianicolo. L’architettura e la decorazione pittorica. Vols. 1–2. Acta Instituti Romani Finlandiae X.
  • Eva Margareta Steinby (red.) (1996): Ianiculum – Gianicolo. Storia, topografia, monumenti e leggende del Gianicolo dall’antichità fino al rinascimento. Acta Instituti Romani Finlandiae XVI.
  • Simo Örmä & Kaj Sandberg (red.) (2011): Wolfgang Helbig e la scienza dell’antichità del suo tempo. Atti del Convegno Internazionale in occasione del 170 compleanno di Wolfgang Helbig. Acta Instituti Romani Finlandiae XXXVII.
  • Tancredi Carunchio & Simo Örmä (red.) (2004): Villa Lante al Gianicolo: storia della fabbrica e cronaca degli abitatori.
  • Maija Väisänen (2004): Venäjältä Villa Lanteen: Nadine Helbig, syntyään ruhtinatar Šahovskaja (1847–1922).