RESIDENSSITAITEILIJA TIINA RAJAKALLIO ESITTÄYTYY

IRF Taide

Instituutin residenssitaiteilijana lokakuun alusta joulukuun loppuun vuonna 2019 Villa Lantessa työskentelevä Tiina Rajakallio esittäytyy:

Villa Lanteen tuleminen on ollut pieni unelmani jo jonkin aikaa. Olin Roomassa ensimmäistä kertaa noin kymmennen vuotta sitten ja sen jälkeen olen aina välillä vieraillut kaupungissa. Roomassa minua viehättää eri aikakausien ja tyylien kerroksellisuus sekä kaupungin konstailematon ja rosoinen ilme. Noin kaksi vuotta sitten vietin kaksi kuukautta Väinö Tannerin säätiön Mazzano Romanon residenssissä.

Olen opiskellut Lempäälässä metalliartesaaniksi ja opinnoissani keskityin pienesineisiin ja koruihin. Tämän jälkeen opiskelin kiviesine- ja korumuotoilua Lappeenrannassa. Jatko-opiskellut olen Tukholmassa, jossa suoritin maisterintutkinnon. Nyt olen työskennellyt noin kymmenen vuotta pääasiallisesti korutaiteilijana.

Käytän monenlaisia materiaaleja töissäni: posliinia, hiuksia, nahkaa, puuta… Mielestäni materiaali voi vahvistaa työn sanomaa. Näen korutaiteen toimivan monen taiteenalan rajapinnalla: siinä yhdistyy puolia kuvataiteesta, muotoilusta ja taidekäsityöstä. Hyvin usein se on ylle puettava teos, mutta muoto voi olla myös esimerkiksi videoteos tai performanssi. Minua kiehtoo, miten koru muuttuu kun se on kantajansa päällä.

Ideat töihini tulevat kaikista elämän kiinnostavista aiheista, mutta viimeaikoina töissäni näkyy erityisesti nykylänsimaalaisen luontosuhteen tarkastelu eri näkökulmista. Työni lähtevät käyntiin pikemminkin jostain aiheesta kuin esimerkiksi muodosta.

Vuonna 2016 tutustuin intarsiaan intarsiakurssilla ja tähän tekniikkaan liittyy projekti, jota aion Roomassa työstää. Vaikka intersiatekniikka syntyi jo aiemmin, Euroopassa se nousi kukositukseensa Italian renessanssin mestareiden työstämänä. Tarkoituksenani on reagoida näihin intarsiatöihin omalla tavallani ja tutkia, miten oma työni sijoittuu samaan jatkumoon. Tämän vuoksi tulen matkustamaan muun muassa Urbinoon. Tulen suunnittelemeen, luonnostelemaan ja tekemään kokeiluja sekä ehkä jo aloittamaan teossarjan toteutusta.

Lisätietoja: https://tiinarajakallio.wordpress.com/

IRFRESIDENSSITAITEILIJA TIINA RAJAKALLIO ESITTÄYTYY