Ostia, portti Roomaan -suomenkielinen julkaisu

IRF Ajankohtaista

Vapriikin Ostia, portti Roomaan -näyttelyn samanniminen julkaisu ilmestyy 31.1. Kirja tuo esiin tuoreinta kansainvälistä Ostia-tutkimusta, ja kertoo, miksi Ostia on viimeistään nyt syytä nostaa ansaitsemalleen paikalle yhtenä kiehtovimmista ja tutkimuksellisesti merkittävimmistä roomalaisista kaupungeista. Julkaisu on ensimmäinen suomenkielinen yleisteos antiikin Ostiasta. Sen kirjoittajina ovat Ostia-tutkimuksen johtavat asiantuntijat Suomesta ja maailmalta.

Ostia, antiikin Rooman satamakaupunki, sijaitsee Tiber-joen muinaisella suulla noin 25 kilometrin päässä Roomasta. Ostian jäännökset antavat runsaasti tietoa etenkin kaupungin monikulttuurisesta työväestöstä ja tavallisten ihmisten arjesta. Kukoistusaikanaan, 100–200-luvuilla jälkeen ajanlaskun alun, Ostia oli Rooman valtakunnan tärkein satamakaupunki, noin 50 000 asukkaan kansainvälinen merenkulun ja kaupan keskus. Ostian kautta Roomaan saapui niin leipäviljaa, öljyä ja viiniä kuin ihmisiä ja uusia aatteitakin. Kaupungissa asui ihmisiä kymmenistä eri kansallisuuksista, ja itämaiset uskonnot saivat Ostiassa paljon seuraajia. Myös kristinusko saapui Roomaan Ostian kautta. Kaupungista on tunnistettu parinkymmenen eri kultin harjoittamiseen pyhitettyä temppeliä. Monikulttuurinen ja moniuskontoinen väestö näyttää kuitenkin eläneen verrattain rauhallista rinnakkaiseloa ilman etnisiä tai uskonnollisia kiistoja.

Vapriikin lokakuussa avautuneeseen näyttelyyn on tutustunut jo yli 39 000 museokävijää. Näyttely on esillä Vapriikissa toukokuun 10. päivään asti.

Kirjaa on saatavilla Vapriikin museokaupasta.

Toimittaneet Arja Karivieri ja Marjo Meriluoto
Tampereen museoiden julkaisuja 157
ISBN 978-951-609-965-4
ISSN 0355-1768

IRFOstia, portti Roomaan -suomenkielinen julkaisu