Marko Halonen rikkoo tieteen rajoja

Johanna Litzen Tutkimus

Väitöskirjatutkija Marko Halonen puhuu vanhasta tottumuksesta latinaa kaupungilla liikkuessaan – ja esittelee tutkimiaan sukupuita kiiltävältä tabletilta. Katso lyhyt esittelyvideo YouTubesta.

Marko Halonen, 29, herää kodissaan Rooman Aurelion alueella. Työmatka kulkee läpi vehreän Villa Doria Pamphilin puiston. Lopputaipaleella odottaa etenkin aurinkoisina päivinä hikisempi urakka: on kavuttava Gianicolo-kukkulalle, jonka nokassa Suomen Rooman-instituutti ihailee kaupungin panoraamaa: sen kirkontorneja, talojen keltaisia rappauksia, kaukana siintäviä lumihuippuisia vuoria.

Säätiön Institutum Romanum Finlandiae myöntämä ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston rahoittama stipendi toi Halosen Roomaan marraskuussa 2014. Hän tekee väitöskirjaa Helsingin yliopiston historian oppiaineessa, ja keskiaikaisia kirkollisia kalentereita käsittelevän tutkimuksen tärkeät lähteet löytyvät ripoteltuina Rooman moniin arkistoihin ja kirjastoihin.Ikuinen kaupunki oli tullut tutuksi jo noin kymmenen aiemman vierailun aikana, mutta vasta nyt Halonen voi kutsua Roomaa kodiksi.

– Onhan se aivan eri asia asua kuin käydä täällä. Pääsee ihan eri tavalla sisälle roomalaiseen kulttuuriin. Toisaalta asumisessa on myös omat kommervenkkinsä: lämmitys ei ole päällä koko vuorokautta, ikkunoissa on vain yksinkertaiset lasitukset, sulakkeet palavat kuin kesämökillä, Halonen naurahtaa.

Pohjolan ja antiikin yllättävät yhteydet

Kipinän historian ja latinan opiskeluun Halonen sai Ressun lukiosta, jonka lopulla hän totesi, ettei lukiotietämys riitä. Oli pyrittävä lukemaan yleistä historiaa Helsingin yliopistoon. Historian kokonaisvaltaisuus vei miehen mukanaan: menneisyyden jälkiä on kaikkialla, kukaan meistä ei voi välttyä niiltä. Ihmisyyden palasista jää myös materiaalisia jälkiä, joista historiantutkija innostuu.

– On siinä oma fiiliksensä, kun lukee ja pitelee käsissään tuhat vuotta vanhaa käsikirjoitusta ja on ehkä ensimmäinen, joka ymmärtää, mitä siinä lukee, Halonen sanoo.

Aivan jokainen kaduntallaaja ei voisikaan käsikirjoituksia ymmärtää, koska niiden tulkitseminen vaatii erityistaitoja, kuten vanhojen käsialojen tuntemusta.

– Keskiajan ja antiikin kulttuurit voivat suomalaisesta vaikuttaa kaukaisilta, mutta todellisuudessa ne ovat lähempänä suomalaisia kuin arvaisimmekaan, huomauttaa Halonen.

Hänen oman tutkimuskohteensa, pohjoismaisten keskiaikaisten kalenterien, juuret löytyvät antiikin roomalaisista kalentereista. Katolinen kirkko kehitti pyhimyskalenterin, jonka pohjalta myöhemmin syntyi meidän nimipäiväkalenterimme.

– Pyhimykset olivat joka paikassa vähän omanlaisiaan: Suomessa tärkeiksi nousivat esimerkiksi Birgitta ja Henrik, jotka taas eivät olleet niin merkittäviä roomalaisille. Näin eri paikkakuntien pyhimykset ja pyhimysten mukaan vietetyt juhlapäivät muotoutuivat hieman erilaisiksi, Halonen selittää.

Historiantutkijalle avautuvat monet pienet yksityiskohdat, jotka maallikolle jäisivät epäselviksi – kuten se, että pääsiäistä vietetään joka vuosi hieman eri aikaan, koska sen vietto perustui kristityille kuunkiertoon. Pääsiäistä on vietetty keskiajalta lähtien kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, koska tämä oli keskiajan kirkollinen tulkinta Jeesuksen oikeasta ylösnousemusajasta.

Keskiaikaiset pyhimysten juhlapäivät liittyvät monella tapaa myös tuttuun suomalaiseen kansanperinteeseemme. Pyhän Knuutin päivä on muuttunut Nuutti-pukin vierailupäiväksi. Elokuussa taas pyhän Jaakon päivää pidetään syksyn alkuna, kun tämä ”heittää kylmän kiven”.

Monitieteisyyden puolestapuhuja

Halonen ei ole perinteisin mahdollinen historiantutkija. Innostusta hehkuen hän esittelee tabletiltaan tutkimiaan stemmatologisia sukupuita. Tutkimusmetodilla on yhteyksiä esimerkiksi biologiaan ja tietojenkäsittelytieteeseen.

– Siinä, missä biologit voivat tutkia geenien välisiä yhteyksiä, voi historioitsija tutkia vaikkapa persialaisten mattojen, tanssien tai ruokien leviämistä. Tärkeitä ovat erilaiset verkostot, mistä kaikkialta on saatu vaikutteita, valaisee Halonen.

Halonen liputtaakin monitieteisyyden puolesta – jos luonnontieteissä on kehitetty toimiva tutkimusmetodi, ei hän näe ongelmia sen soveltamiselle humanismin puolella. Arkeologiassa radiohiiliajoitus onkin jo arkipäivää, ja Halosen mielestä myös historiantutkimuksessa tietokoneavusteisia metodeja voitaisiin soveltaa nykyistä enemmän esimerkiksi suurien datamäärien analysointiin.

Tällaiset näkemykset ovat kuitenkin Halosen alalla vielä suhteellisen uusia. Ensimmäiset tietokoneavusteiset stemmatologiset kokeilut tehtiin historiantutkimuksessa 1980-luvulla, mutta ne ovat yleistyneet vasta viime vuosina. Rooman-instituutti kulkee tässä mielessä Halosen mukaan tutkimuksen kärjesssä – johtaja Tuomas Heikkilä on innostunut uusista metodeista ja edistää mielellään niiden testausta käytäntöön.

– Pitää uskaltaa kokeilla uutta, miten muuten koskaan kehityttäisiin? Halonen kysyy.

Latinaa vanhan kaupungin kujilla

Täysin Halonen ei ole hylännyt vanhojen käsikirjoitusten pölyä. Arvokkaaksi on osoittautunut esimerkiksi Vatikaanin kirjasto Biblioteca Apostolica Vaticana, jossa on saatavilla laajasti tietoa kalenterien kehityksestä.

– Tuntuu melkein, että olen saanut kolmessa kuukaudessa enemmän aikaan kuin kahdessa vuodessa, Halonen naurahtaa.

Tutkija ei tosin aina jää kammioonsa, vaan päivät täyttyvät myös vierailuluennoista, toisten tutkijoiden tapaamisista ja opetustehtävistä oman instituutin tieteellisellä kurssilla. Villa Lantessa Halonen viihtyy elokuun loppuun, ja väitöskirjan pitäisi valmistua vuoden 2016 lopulla. Sen jälkeen odottaa jatkotutkimuksen tekeminen samasta aihepiiristä.

Italiaan Halonen uskoo palaavansa vielä myöhemminkin. Kieltä on tullut opittua tutkimusten ohessa, mutta perinteinen antiikin kieli latina luistaa yhä hieman sujuvammin.

– Välillä kaupungilla pyöriessä puheeseen lipsahtaa latinankielisiä ilmauksia, ja paikalliset ovat vähän ihmeissään. Kerran käytin esimerkiksi latinan ambulare-verbiä halutessani puhua kävelystä. Sehän loi vähän sekaannusta, koska samasta verbistä tulee meidän ambulanssi-sanamme. Mutta yleensä italialaiset ymmärtävät kyllä hyvin, Halonen sanoo.

Saija Räsänen

Johanna LitzenMarko Halonen rikkoo tieteen rajoja