Kaivauksilla ei huhkita korkokengissä

IRF Ajankohtaista

Rooman-instituutin lehtori Ria Berg kasvoi Vergiliusta lukevasta teinistä kurtisaanien historiaa tutkivaksi arkeologiksi.

Yläasteikäisenä Ria Berg istui oman huoneensa lattialla ja piteli käsissään Danten Jumalaista näytelmää. Tai Vergiliuksen Georgicaa. Äidinkielen tuntien tarjonta ei riittänyt, vaan Berg sukelsi historiaan ja kirjallisuuteen vapaa-ajalla.

Nyt Rooman-instituutin lehtorina ja Italiassa monia vuosia asuneena Berg kertoo, että menneisyys ja sen materiaalinen historia ovat kiinnostaneet häntä aina. Kun yliopistoon pyrkiminen tuli ajankohtaiseksi, oli päällä antiikkivaihe, ja niin hän päätyi lukemaan latinaa ja Rooman kirjallisuutta Helsingin yliopistoon.

– Vasta yliopistolla tapasin muita yhtä kummallisia, samoista asioista kiinnostuneita, naurahtaa Berg. Tänäkin päivänä erityisesti elegiakirjailijat, kuten Ovidius, ovat Bergin sydäntä lähellä.

Italiassa Bergin kiinnostuksenkohteet eivät olisi tuntuneet nuorempanakaan niin oudoilta – hänen nyt 9-vuotias poikansa lukee esimerkiksi paikallista Aku Ankkaa, jossa saattaa olla mytologia-vitsejä, joita suomalainen aikuinenkaan ei ymmärtäisi. Antiikin kulttuuri on täällä lähempänä.

Esimerkki Villa Lanten indoktrinaatiosta

Berg sanoo liikkuneensa aina pikemmin antiikin Rooman kuin Italian maaperällä. Kun hän ensi kertaa saapui Roomaan, hätkäytti nykypäivän kaupungin kohtaaminen: pylväänkappaleita lojui rumasti tienvarsilla, antiikin kauneus oli hajonnut palasiksi. Bergin oli päivitettävä oppikirjoista oppimansa antiikin kartat vastaamaan tätä päivää.

Roomaan Bergin toi alun perin Rooman-instituutin antiikin tutkimuksen johdantokurssi, jota järjestetään edelleen vuosittain.

– Olen malliesimerkki Lanten indoktrinaatiosta. Myöhemmin pääsin Päivi Setälän johtamalle pitkälle kurssille, sittemmin Setälän tutkimusryhmään, ja siitä alkoi tutkijanurani Italiassa, Berg sanoo.

Päivi Setälä on suomalaisen naistutkimuksen uranuurtajia. Hänen jalanjäljissään myös Berg keskittyi naisaiheisiin: hän on tutkinut uransa varrella mm. roomalaisten naisten ulkoasuun ja sen materiaalisiin instrumentteihin liittyviä ristiriitoja, antiikin naislääkärien esineistöä ja prostituution arkeologiaa.

– Italialainen ja suomalainen tutkimus edustavat usein eri koulukuntia – italialaiset ovat vanhoillisempia. Joitakin naistutkijoita tietysti löytyy, mutta aika patriarkaaliset rakenteet yliopistolla on. Angloamerikkalainen tutkimus ei ole niin huudossa. Toisaalta Italiassa on tehtävänä niin paljon arkeologista perustutkimusta, että kaikkiin erityisalueisiin ei ole mahdollista keskittyä, Berg sanoo.

Jaloja kurtisaaneja ja maagista lääketiedettä

Berg eli monta vuotta matkalaukkuelämää Suomen ja Italian välillä. Nemin kaivaukset kestivät nelisen vuotta, ja tuolloin varsinkin kesät kuluivat Italiassa. Vuonna 2000 Berg sai Wihurin stipendin, joka turvin hän työsti Pompeijissa materiaalia väitöskirjaansa varten. Pompeijissa Berg kiinnostui juuri naisten esineistä: mistä naisille kuuluneita esineitä löytyi, missä oli naisten paikka.

Yllättäen hän havaitsi, että talot, joista löytyi erilaisia kaunistautumisvälineitä ja kosmetiikkaa, eivät suinkaan aina olleet hienostotaloja. Pikemminkin kosmetiikkaa, kampoja ja peilejä löytyi kapakoista ja ravintoloista.

– Matroonat eivät hirveästi käyttäneet meikkiä, kun taas alempien yhteiskuntaluokkien naiset kyllä, sanoo Berg.

Löydösten perusteella on voitu perehtyä prostituution arkeologiaan – näyttää siltä, että alempien luokkien naiset kaunistautuivat ravintoloissa elinkeinonsa vuoksi. Kyseessä on uusi aluevaltaus prostituution tutkimuksessa, koska aiemmin bordelleina toimineita taloja on yritetty tunnistaa esimerkiksi taloista löytyneiden eroottisten maalausten perusteella. Nyt näyttäisi siltä, että kauneudenhoitovälineet toimivat parempana indikaattorina.

Toisaalta sanaa ”prostituutio” ei tulisi Bergin mukaan ymmärtää kuten meidän päivänämme. Esimerkiksi elegiateksteissä esiintyy vapaiden kurtisaanien ryhmä. He olivat itsenäisiä yrittäjiä; eivät niin alistettuja kuin sanan ”prostituutio” kuullessamme ensisilmäyksellä ajattelisimme.

– Renessanssin Roomastakin löytyi erikseen jaloja kurtisaaneja, joita ei edes pidetty kovin epämoraalisina; he saattoivat olla jopa kirkon suojeluksessa. Nämä ovat kategorioita, joita meidän on vaikea ymmärtää, koska niitä ei meidän päivinämme enää ole, Berg valaisee.

Modernissa naistutkimuksessa on usein vastustettu ajatusta tällaisen hetairoi – maailman olemassaolosta; on nähty, että naiset olisivat aina toimineet vain miesten miellyttämiseksi. Tosiasiassa tietynlainen ”jalojen” kurtisaanien elämä saattoi olla myös tapa saavuttaa vapautta ja itsenäisyyttä turvaverkoston puuttuessa. Tällainen saattoi olla vaikkapa entisen orjanaisen tilanne.

Löydösten valossa myös roomalaisen kirjallisuuden siveyden kuvaukset saattavat pitää paikkansa. Aiemmin kuvailut siitä, kuinka hienostonaisten ei tulisi pukeutua läpinäkyviin vaatteisiin tai käyttää näyttäviä koristeita, on tulkittu vain mieskirjailijoiden hapatukseksi. Esinelöydökset kuitenkin näyttäisivät, että kirjallisuus pohjautui todellisuuteen.

Jotakin samaa menneisyydestä ja nykyisyydestä löytyy.

– Ikuisuuskysymys on, miksi ja miten täytyy itseään keinotekoisesti muokata. Tai tarvitseeko ollenkaan? heittää Berg.

Aina naisen ei tarvinnut käydä kauppaa vartalollaan saavuttaakseen itsenäisyyden. Berg on tutkinut myös roomalaisia naislääkäreitä. Mielenkiinto heräsi, kun Bergin kohdalle sattui talo, josta löytyi runsas kokoelma kosmetiikkaa ja lääkärivälineistöä. Etenkin pieni pronssilasta ’Sperata’-nimikaiverruksineen herätti huomiota. Aiemmin oli tulkittu, että vastaanotto olisi kuulunut mieslääkärille – mutta Berg oli toista mieltä.

– Pidän todennäköisempänä, että Sperata oli itse naislääkäri, ja kyse oli hänen vastaanotostaan. Miksi kyseessä ei voinut olla nainen? Tiedämme, että naiset toimivat aktiivisesti lääkäreinä antiikin Roomassa, erityisesti gynekologeina ja kätilöinä. Se, että lääkäri on aina tulkittu mieheksi, kertoo paljon myös tutkijoiden asenteista.

Lääkärinkään ammatti ei ollut antiikin aikana aivan sellainen, jona me sen tunnemme. Vastaanotolta löytyi myös maagisia amuletteja ja kosmetiikkaa – näyttää siltä, että lääketieteen ja magian rajat eivät olleet niin selvästi erotettavissa kuin tänä päivänä.Jasmin 3Ria Berg opintomatkalla tieteellisen kurssin 2015 osallistujien kanssa. 

Huonoina hetkinä Indiana Jones -vitsejä

Muinaiset esineet ovat kiinnostaneet Bergiä aina. Parasta on saada koskea esineitä itse, omin käsin – se on ”epätieteellisen hauska hetki”, kuten Berg itse sanoo. Usein esineiden tutkija saa tutustua materiaaliin, johon kukaan muu ei vielä ole koskenut. Toisin on vaikkapa kirjallisuuden tutkimuksessa, jossa useampi tutkija on jo tavallisesti antanut näkemyksensä samasta lähteestä.

– Esineet ovat laaja ja sirpaleinen maailma, edes niiden käyttötarkoitusta ei aina tunneta. Selvyyttä saadaan ikonografisella tutkimuksella, vertailemalla kuvallisia lähteitä ja esineitä, sanoo Berg.

Antiikin tutkijan onkin tiedettävä jotakin vähän kaikesta – arkeologiasta, kirjallisuudesta, taidehistoriasta. Tieteenalat limittyvät ja lomittuvat, ja lähteitä on osattava käyttää luovasti. Italiassa Bergin pyhä kunnioitus lähteitä kohtaan on karissut – kun 20 sekunnin välein löytyy uusia ruukunpalasia, ei jokaista ehdi enää ihailla yhtä tarkasti.

Pompeijissa kaivamista Berg kuvailee erityiseksi – kyseessä on arkeologinen alue, jonka päälle ei ole juuri rakennettu asutusta. Arkeologin työ ei ole koko ajan glooriaa, siihen mahtuu myös paljon likaa, pölyä, auringonporotusta, sateenropinaa. Ulkona kaivetaan lähes säällä kuin säällä.

– Mutta huonoina hetkinä heitetään Indiana Jones -läppää, se piristää, Berg virnistää.

Arki vieraassa kulttuurissa auttaa menneisyyden tutkimisessa

Bergin Villa Lante -ura jatkui instituutin assistenttina vuosina 2001-2005, ja oma väitöskirja valmistui lopulta Pompeijissa vuonna 2010. Seitsemään Rooman vuoteen itsenäisenä tutkijana mahtui myös pojan, Viktorin, syntymä.

Tällä hetkellä Berg jatkaa vuonna 2012 alkanutta instituutin lehtorin pestiä.

– Tehtävään kuuluu erityisesti opetusta instituutin kursseilla. Syksyllä kierrän johdantokurssin kanssa arkeologisissa peruskohteissa, keväällä taas pääsen erityisteemojen pariin jatkokurssin kanssa. On itsellekin kiinnostavaa päästä käymään uusissa kohteissa – Roomasta löytää aina uutta, Berg sanoo.

Lehtorikaudellaan Berg on järjestänyt instituutissa myös konferensseja, joista tehdään myös oma julkaisunsa. Niiden teemat käsittelevät Bergille ominaisia naisaiheita: roomalaisia kurtisaaneja, naisia ja taloutta, kotien uskonnollista esineistöä.

Instituutissa tutkijan elämä on hieman erilaista kuin yliopistolla – sen käytävillä kohtaa eri alojen tutkijoita teologeista konservaattoreihin. Gianicolo-kukkulalle nousevat tutkijat ympäri Suomen.

– Toisaalta kaipaan vakaata tutkijayhteisöä, täällä porukka vaihtuu kahvihuoneessa koko ajan. Mutta toisaalta on tämä niin ainutlaatuinen työpaikka, ettei sitä voi muuhun verrata.

Nykyisin Berg tuntee italialaisen elämäntavan omakseen. Paikallinen temperamentti sopii hänen luonteelleen, ja toiseen maahan sopeutumista on auttanut myös lapsen saaminen – lapsen kautta on tullut tutustuttua italialaisen kulttuurin uusiin puoliin, kuten koulumaailmaan.

– Kun jatkuvasti törmää vieraaseen kulttuuriin arjessa, auttaa se tutkimaan myös menneisyyttä. Menneisyyden kulttuuritkin ovat vieraita kulttuureita. Eläminen vieraassa maassa auttaa tajuamaan, että asiat voi nähdä toisinkin. On hyvä kiepauttaa päätä ympäri, katsoa eri näkökulmasta, Berg sanoo.

Vaikka antiikin naisilla oli Italiassa hyvät oltavat – lait turvasivat heidän oikeuksiaan, ja he saattoivat esimerkiksi periä omaisuutta – ovat sukupuoliroolit Bergin mielestä pysyneet saapasmaassa vahvoina. Esimerkiksi televisiossa naisen roolit ovat kärjistettyjä. Toisaalta perheessä määrää usein vahva mamma, joka todellisuudessa päättää asioista.

– Ja itse olen se mammoista pahin, paljastaa Berg.

Samalla Berg on säilyttänyt suomalaisen, käytännöllisen naiseuden. Kaivauksilla korkokengillä ei tee mitään – ja vapaa-ajallakin on tärkeämpää kävellä nopeasti.

Saija Räsänen

IRFKaivauksilla ei huhkita korkokengissä